4.4.1996

Kanne Viitasaaren kihlakunnanoikeudessa

A lausui B:lle 12.5.1993 tiedoksi toimittamansa haasteen nojalla, että asianajaja X oli 4.1.1993 pesänjakajana toimittanut avioeroon tuomittujen A:n ja B:n omaisuuden osituksen. Pesänjakaja oli vastoin A:n tahtoa velvoittanut hänet lunastamaan B:n osuuden puolisoiden yhteisesti omistamasta omakotitalokiinteistöstä ja luopumaan osuudestaan puolisoiden yhteisesti omistamasta, edellistä vähempiarvoisesta kesämökkikiinteistöstä. Ositusta ei olisi pitänyt toimittaa jakamalla kiinteistöt osakkaille, kun A oli vaatinut kiinteistöjen myymistä ja kun sellaisia yhteisiä varoja, joista erotus olisi voitu suorittaa, ei ollut. Muun muassa tämän vuoksi A vaati, paitsi muuta, osituksen kumoamista ja palauttamista pesänjakajalle.

Vastaus

B vaati kanteen hylkäämistä.

Kihlakunnanoikeuden päätös 9.9.1993

Kun osituspesässä oli varoja, joilla ositus voitiin toimittaa käyttämättä pesän ulkopuolisia varoja, ja kun osakkaat eivät olleet yksimielisiä kiinteistöjen myynnistä, kihlakunnanoikeus hylkäsi kanteen kiinteistöjen jakamista koskevalta osalta, mutta muulta osalta tekemänsä oikaisun johdosta palautti osituksen pesänjakajalle.

Vaasan hovioikeuden tuomio 16.3.1994

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A saattoi asian, ei muuttanut kihlakunnanoikeuden päätöstä yhteisen omaisuuden jaon osalta, mutta mainitsemiltaan osilta kumosi osituksen, jonka täydennystä toimittaessaan pesänjakajan tuli menetellä kihlakunnanoikeuden ja hovioikeuden määräämin tavoin.

Perustelut

A ja B ovat kummallekin puolisolle kuuluneen yksityisen omaisuuden lisäksi omistaneet yhdessä kaksi kiinteistöä. A:n ja B:n vaatimuksesta kiinteistöt on avioliittolain 85 §:n 3 momentin mukaan tullut jakaa osituksessa.

Tasingon laskeminen

Avioliittolain 99 §:n mukaan ositusta toimitettaessa määrätään ensin sen omaisuuden säästö, johon puolisoilla on avio-oikeus, erikseen kummankin puolison osalta. Lain 100 §:n mukaan annetaan tämän jälkeen kumpaisellekin puolelle puolet avio-oikeuden alaisen omaisuuden arvosta.

Kun A ja B ovat olleet yksimielisiä siitä, että he omistivat kaksi yhteistä kiinteistöään yhtä suurin osuuksin, pesänjakajan olisi tullut omaisuuden säästöä määrätessään laskea kummankin puolison omaisuuteen puolet kummankin kiinteistön arvosta ja näin laskettujen säästöjen perusteella vahvistaa avio-osat ja maksettavan tasingon määrä.

Pesänjakaja on kuitenkin ensin jakanut omakotitalokiinteistön A:lle ja kesämökkikiinteistön B:lle ja vasta sen jälkeen laskenut kummankin saaman kiinteistön arvon asianomaisen puolison omaisuuteen. Saatujen säästöjen perusteella pesänjakaja on vahvistanut avio-osat ja A:n B:lle maksettavan tasingon arvon. Kun omakotitalokiinteistö on ollut arvokkaampi kuin kesämökkikiinteistö, sen jakaminen A:lle on merkinnyt sitä, että tämän omaisuuden säästö on muodostunut suuremmaksi ja B:n omaisuuden säästö vastaavasti pienemmäksi kuin mitä ne olisivat muodostuneet noudatettaessa avioliittolain 99 §:n mukaista laskutapaa. Pesänjakajan virheellinen menettely on johtanut edelleen siihen, että A:n B:lle maksettava tasinko on muodostunut avioliittolain 100 §:ssä tarkoitettua suuremmaksi.

Kiinteistöjen jakaminen

Yhteisen omaisuuden jaossa noudatettavan perintökaaren 23 luvun 8 §:n 1 momentin mukaan pesänjakajan on myös osituksessa suoritettava jako siten, että kummallekin puolisolle annetaan osa kaikenlaatuisesta omaisuudesta. Kuitenkin omaisuus, jota ei voida sopivasti jakaa osiin tai erotella, on pantava, mikäli mahdollista, samaan osaan.

Tämän perusteella on sinänsä mahdollista, että yhteisistä kiinteistöistä jaetaan osituksessa toinen miehelle ja toinen vaimolle. Tällöin kuitenkin edellytetään, että kumpikin saa jaossa arvoltaan saman määrän yhteistä omaisuutta. Jos kiinteistöt ovat eriarvoiset, arvokkaamman kiinteistön saanut on velvollinen vastaavasti tyytymään jaossa pienempään osuuteen muusta yhteisestä omaisuudesta, mikäli pesässä sellaista on. Kiinteistöjen arvojen erotus voidaan tasajaossa kattaa myös siten, että tasinkoon oikeutettu puoliso saa tasingon määrää vastaavan osuuden yhteisestä kiinteistöstä yli sen mikä hänelle tasajaon mukaan muuten kuuluisi. Tasinkoa maksavaa puolisoa ei kuitenkaan voida velvoittaa luovuttamaan hänelle kuuluvaa omaisuutta enemmän kuin mikä on tarpeen, jotta tasinkoon oikeutettu puoliso saa puolet avioliittolain 100 §:ssä tarkoitetun omaisuuden arvosta.

A:n ja B:n tapauksessa omakotitalokiinteistö on arvokkaampi kuin kesämökkikiinteistö. Muuta yhteistä omaisuutta heillä ei ole eikä kiinteistöjen arvojen erotus ole tasattavissa myöskään yhteisen velan avulla. Pesänjakaja on katsonut A:n olevan velvollinen maksamaan tasinkoa. Pesänjakajalla onkin ollut valta määrätä, että lain mukaisen tasingon maksuksi A:n tuli luovuttaa osuutensa yhteisestä kesämökkikiinteistöstä B:lle.

Jakaessaan omakotikiinteistön A:lle pesänjakaja on kuitenkin velvoittanut hänet maksamaan B:lle enemmän tasinkoa kuin mihin tämä lain mukaan oli oikeutettu. Näin menetellessään pesänjakaja on tosiasiassa velvoittanut A:n lunastamaan yksityisillä varoillaan B:n osuuden omakotikiinteistöstä. Siihen pesänjakajalla ei ole ilman A:n suostumusta ollut oikeutta, siitä huolimatta, että pesänjakajan määräämän tasingon suorittamiseen ei tarvinnut käyttää pesän ulkopuolisia varoja.

Lopputulos

Ositus on toimitettu edellä kerrotuin tavoin virheellisesti.

Näin ollen ositus on kumottava kokonaisuudessaan ja palautettava pesänjakajalle.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota sekä kihlakunnanoikeuden päätöstä muutetaan. Ositus kumotaan kokonaisuudessaan ja palautetaan pesänjakajalle, jonka tulee toimittaa se uudelleen lain mukaan, ottaen huomioon kihlakunnanoikeuden päätöksestä sekä hovioikeuden ja Korkeimman oikeuden tuomioista ilmenevät palautusperusteet.